Waarin laavuretki, 2,5 tuntia -TÄYNNÄ
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso: Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Painoraja ratsaille on max 85kg.
***
Pienryhmäretki, max 2-3 ratsastajaa.
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
Metsäteitä ja -polkuja myötäilevä ratsastusretki upeissa maalaismaisemissa. Matkaa taitetaan rauhalliseen tahtiin, välillä ravista ja laukasta nautiskellen. Retken aikana pysähdymme laavulla paistelemaan makkaraa, paahtamaan halsterileipiä sekä nauttimaan aidot pikipannukahvit pullasiivujen kera.
Kokoontuminen hevostallilla on klo 15.15.
Retken kesto on noin 2,5 tuntia
Hinta: 90€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)
Hinta sisältää: retkieväät, ohjauksen, ratsuvuokran, vakuutuksen tapaturman varalta ja mahdollisuuden lainata ce-merkittyä ratsastuskypärää.
Kerrothan mahdollisista ruokarajoitteista jo varauksen yhteydessä. Huomioimme veloituksetta kaikki sairaudesta johtuvat ruokarajoitteet –ja allergiat, sekä yleisimmät painotukset kuten kasvis-kalaruokailijat.
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, eazybreak, pay2go sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla.
TILAA Kaikumetsän laavuretki, 3 tuntia -2 PAIKKAA
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso:
Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Painoraja on 85kg.

Kokoontuminen hevostallilla on klo 16.15, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.
Retken kesto on noin 3 tuntia
Hinta: 100€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)
Hinta sisältää: retkieväät, ohjauksen, ratsuvuokran, vakuutuksen tapaturman varalta ja mahdollisuuden lainata ce-merkittyä ratsastuskypärää.
Kerrothan mahdollisista ruokarajoitteista jo varauksen yhteydessä. Huomioimme veloituksetta kaikki sairaudesta johtuvat ruokarajoitteet –ja allergiat, sekä yleisimmät painotukset kuten kasvis-kalaruokailijat.
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, eazybreak, pay2go sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla.
Pöllömetsän vaellus, 4 tuntia - 1 TÄYNNÄ
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso:
Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Painoraja on 85kg.
***
Pienryhmäretki, max 2-3 ratsastajaa.
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
Metsäteitä ja -polkuja myötäilevä ratsastusretki upeissa maalaismaisemissa. Matkaa taitetaan rauhalliseen tahtiin, välillä ravista ja laukasta nautiskellen. Retken aikana pysähdymme laavulla paistelemaan makkaraa, paahtamaan halsterileipiä sekä nauttimaan aidot pikipannukahvit pullasiivujen kera.
Kokoontuminen hevostallilla on klo 15.15, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.
Retken kesto on noin 4 tuntia
Hinta: 120€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)
Hinta sisältää: retkieväät, ohjauksen, ratsuvuokran, vakuutuksen tapaturman varalta ja mahdollisuuden lainata ce-merkittyä ratsastuskypärää.
Kerrothan mahdollisista ruokarajoitteista jo varauksen yhteydessä. Huomioimme veloituksetta kaikki sairaudesta johtuvat ruokarajoitteet –ja allergiat, sekä yleisimmät painotukset kuten kasvis-kalaruokailijat.
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, eazybreak, pay2go sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla.
TILAA Kaikumetsän laavuretki, 3 tuntia -1 PAIKKA
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso:
Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Painoraja on 85kg.
***
Pienryhmäretki, max 2-3 ratsastajaa.
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
Metsäteitä ja -polkuja myötäilevä ratsastusretki upeissa maalaismaisemissa. Matkaa taitetaan rauhalliseen tahtiin, välillä ravista ja laukasta nautiskellen. Retken aikana pysähdymme laavulla paistelemaan makkaraa, paahtamaan halsterileipiä sekä nauttimaan aidot pikipannukahvit pullasiivujen kera.
Kokoontuminen hevostallilla on klo 16.40, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.
Retken kesto on noin 3 tuntia
Hinta: 100€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)
Hinta sisältää: retkieväät, ohjauksen, ratsuvuokran, vakuutuksen tapaturman varalta ja mahdollisuuden lainata ce-merkittyä ratsastuskypärää.
Kerrothan mahdollisista ruokarajoitteista jo varauksen yhteydessä. Huomioimme veloituksetta kaikki sairaudesta johtuvat ruokarajoitteet –ja allergiat, sekä yleisimmät painotukset kuten kasvis-kalaruokailijat.
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, eazybreak, pay2go sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla.
Pöllömetsän vaellus, 4 tuntia - TÄYNNÄ
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso:
Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Painoraja on 85kg.
***
Pienryhmäretki, max 2-3 ratsastajaa.
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
Metsäteitä ja -polkuja myötäilevä ratsastusretki upeissa maalaismaisemissa. Matkaa taitetaan rauhalliseen tahtiin, välillä ravista ja laukasta nautiskellen. Retken aikana pysähdymme laavulla paistelemaan makkaraa, paahtamaan halsterileipiä sekä nauttimaan aidot pikipannukahvit pullasiivujen kera.
Kokoontuminen hevostallilla on klo 12.00, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.

Kokoontuminen hevostallilla on klo 17.15.

Kokoontuminen hevostallilla on klo 15.00, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.
Retken kesto on noin 4 tuntia
Hinta: 120€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)
Hinta sisältää: retkieväät, ohjauksen, ratsuvuokran, vakuutuksen tapaturman varalta ja mahdollisuuden lainata ce-merkittyä ratsastuskypärää.
Kerrothan mahdollisista ruokarajoitteista jo varauksen yhteydessä. Huomioimme veloituksetta kaikki sairaudesta johtuvat ruokarajoitteet –ja allergiat, sekä yleisimmät painotukset kuten kasvis-kalaruokailijat.
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, eazybreak, pay2go sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla.
TILAA Waarin laavuretki, 2,5 tuntia -3 PAIKKAA
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso: Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Painoraja ratsaille on max 85kg.
***
Pienryhmäretki, max 2-3 ratsastajaa.
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
Metsäteitä ja -polkuja myötäilevä ratsastusretki upeissa maalaismaisemissa. Matkaa taitetaan rauhalliseen tahtiin, välillä ravista ja laukasta nautiskellen. Retken aikana pysähdymme laavulla paistelemaan makkaraa, paahtamaan halsterileipiä sekä nauttimaan aidot pikipannukahvit pullasiivujen kera.
Kokoontuminen hevostallilla on klo 15.15.
Retken kesto on noin 2,5 tuntia
Hinta: 90€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)
Hinta sisältää: retkieväät, ohjauksen, ratsuvuokran, vakuutuksen tapaturman varalta ja mahdollisuuden lainata ce-merkittyä ratsastuskypärää.
Kerrothan mahdollisista ruokarajoitteista jo varauksen yhteydessä. Huomioimme veloituksetta kaikki sairaudesta johtuvat ruokarajoitteet –ja allergiat, sekä yleisimmät painotukset kuten kasvis-kalaruokailijat.
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, eazybreak, pay2go sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla.
TILAA Pöllömetsän vaellus, 4 tuntia - 1 PAIKKA
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso:
Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Painoraja on 85kg.
***
Pienryhmäretki, max 2-3 ratsastajaa.
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
Metsäteitä ja -polkuja myötäilevä ratsastusretki upeissa maalaismaisemissa. Matkaa taitetaan rauhalliseen tahtiin, välillä ravista ja laukasta nautiskellen. Retken aikana pysähdymme laavulla paistelemaan makkaraa, paahtamaan halsterileipiä sekä nauttimaan aidot pikipannukahvit pullasiivujen kera.
Kokoontuminen hevostallilla on klo 11.00, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.
Retken kesto on noin 4 tuntia
Hinta: 120€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)
Hinta sisältää: retkieväät, ohjauksen, ratsuvuokran, vakuutuksen tapaturman varalta ja mahdollisuuden lainata ce-merkittyä ratsastuskypärää.
Kerrothan mahdollisista ruokarajoitteista jo varauksen yhteydessä. Huomioimme veloituksetta kaikki sairaudesta johtuvat ruokarajoitteet –ja allergiat, sekä yleisimmät painotukset kuten kasvis-kalaruokailijat.
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, eazybreak, pay2go sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla.
Ruskavaellus Hämeenkankaille -ratsastuslomapaketti (kokeneet*ratsastajat) -TÄYNNÄ
Ryhmätaso: Kokeneet ratsastajat
TILAA Ratsastus & Sauna Spa - lomapaketti - 3 PAIKKAA
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
”Luvassa on rentoutumista upeassa Maasaunamaailmassa suuren lämpimän kylpypaljun kera, herkutteluhetkiä ravintolassa ja nautinnollisia ratsastushetkiä..”
*Osaamistaso:
Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Painoraja ratsaille on max 85kg.
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
PERJANTAINA
Saapuminen Hevoskievariin omaan tahtiin ja majoittautuminen. Check-in on kello16:00 alkaen.
Ilmoittautuminen tapahtuu Kievariravintolaan, pääsisäänkäynti löytyy sisäpihan puolelta.
– 17.30 Kokoonnumme hevostallilla. Hevosten hoitoa ja varustelua.
Lähdemme rauhalliselle iltaratsastukselle samoilemaan metsän siimekseen.
–Iltapalaa Kievariravintolassa.
-Kynttilöin tunnelmoitu, suolasaunavaikutteinen Koivusauna kylmätynnyrin kera..
TORSTAINA
- Aamiainen on tarjolla Kievariravintolassa.
–Kokoonnumme hevostallilla. Hevosten hoitoa ja varustelua.
Lähdemme n.2h kestoiselle ratsastusretkelle maalaismaisemiin.
- Höyryävän lämmin keittolounas ravintolassa.
-Rentoutumista Maasaunamaailmassa suuren lämpimän kylpypaljun kera..
-Illallinen Kievariravintolassa.
PERJANTAINA
–Aamiainen on tarjolla ravintolassa.
–Kokoonnumme hevostallilla, hevosten hoitoa ja varustelua.
Lähdemme n.4h kestoiselle ratsastusretkelle upeisiin maalaismaisemiin.
Matkan varrella pysähdymme pitämään taukoa laavulla, jossa paistelemme makkaraa, paahdamme halsterileipiä ja nautimme aidot pikipannukahvit kastettavan kera.
-Hyvästien aika.
Pidätämme oikeuden aikataulumuutoksiin.
Kellonajoilla tarkennetut ohjelmat lähetetään osallistujille sähköpostitse edellisenä viikonloppuna.
HINTA: pe – su 450€* /hlö
sis. yllä mainitun ohjelman ke-pe, saunat, ateriat sekä majoituksen yhteismajoituksena**.
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, pay2go, eazybreak sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla.
Ruoka-aineallergiat sekä kasvis-kalapainoitteiset ruokavaliot huomioidaan veloituksetta.
**Hinta sisältää yhteismajoituksen muiden ryhmäläisten kanssa.
Ikioma huone lomalla? Alla valikoimaa:
-Maalaisromanttiset aittakammarit (2 vrk) per hlö: +94€ (1hh), +77€ (2hh-6hh)

TILAA Pöllömetsän vaellus (keskitaso), 4 tuntia - 1 PAIKKA
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso:
Osallistujan tulisi hallita perusaskellajeista käynti ja ravikevennys, ja olla valmis kokeilemaan myös laukkaamista. Painoraja ratsaille on max 85kg.
***
Pienryhmäretki, max 2-3 ratsastajaa.
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
Metsäteitä ja -polkuja myötäilevä ratsastusretki upeissa maalaismaisemissa. Matkaa taitetaan rauhalliseen tahtiin, välillä ravista ja laukasta nautiskellen. Retken aikana pysähdymme laavulla paistelemaan makkaraa, paahtamaan halsterileipiä sekä nauttimaan aidot pikipannukahvit pullasiivujen kera.
Kokoontuminen hevostallilla on klo 09.15, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.
Retken kesto on noin 4 tuntia
Hinta: 120€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)
Hinta sisältää: retkieväät, ohjauksen, ratsuvuokran, vakuutuksen tapaturman varalta ja mahdollisuuden lainata ce-merkittyä ratsastuskypärää.
Kerrothan mahdollisista ruokarajoitteista jo varauksen yhteydessä. Huomioimme veloituksetta kaikki sairaudesta johtuvat ruokarajoitteet –ja allergiat, sekä yleisimmät painotukset kuten kasvis-kalaruokailijat.
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, eazybreak, pay2go sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla.
TILAA Waarin laavuretki, 2,5 tuntia (keskitaso) -1 PAIKKA
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso: Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Keskitason ryhmässä menemme enimmäkseen käyntiä, sitten ravia ja luvassa on pari pientä laukkapätkääkin.

Kokoontuminen hevostallilla on klo 10.45, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.

Pöllömetsän vaellus, 4 tuntia - 1 PAIKKA

Kokoontuminen hevostallilla on klo 11.00 jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.

Kokoontuminen hevostallilla on klo 10.15, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.

Kaikumetsän laavuretki, 3 tuntia - 1 PAIKKA

Kokoontuminen hevostallilla on klo 14.00, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.
Retken kesto on noin 3 tuntia
Hinta: 95€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)
Hinta sisältää: retkieväät, ohjauksen, ratsuvuokran, vakuutuksen tapaturman varalta ja mahdollisuuden lainata ce-merkittyä ratsastuskypärää.
Kerrothan mahdollisista ruokarajoitteista jo varauksen yhteydessä. Huomioimme veloituksetta kaikki sairaudesta johtuvat ruokarajoitteet –ja allergiat, sekä yleisimmät painotukset kuten kasvis-kalaruokailijat.
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, eazybreak, pay2go sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla.
PÄÄSIÄISEN Pöllömetsän vaellus, 4 tuntia - TÄYNNÄ
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso:
Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Painoraja on 85kg.
***
Pienryhmäretki, max 2-3 ratsastajaa.
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
Metsäteitä ja -polkuja myötäilevä ratsastusretki upeissa maalaismaisemissa. Matkaa taitetaan rauhalliseen tahtiin, välillä ravista ja laukasta nautiskellen. Retken aikana pysähdymme laavulla paistelemaan makkaraa, paahtamaan halsterileipiä sekä nauttimaan aidot pikipannukahvit pullasiivujen kera.
Kokoontuminen hevostallilla on klo 10.45, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.
Retken kesto on noin 4 tuntia
Hinta: 120€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)
Hinta sisältää: retkieväät, ohjauksen, ratsuvuokran, vakuutuksen tapaturman varalta ja mahdollisuuden lainata ce-merkittyä ratsastuskypärää.
Kerrothan mahdollisista ruokarajoitteista jo varauksen yhteydessä. Huomioimme veloituksetta kaikki sairaudesta johtuvat ruokarajoitteet –ja allergiat, sekä yleisimmät painotukset kuten kasvis-kalaruokailijat.
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, eazybreak, pay2go sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla.
Waarin laavuretki, 2,5 tuntia -1 PAIKKA
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso: Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Painoraja ratsaille on max 85kg.
***
Pienryhmäretki, max 2-3 ratsastajaa.
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
Metsäteitä ja -polkuja myötäilevä ratsastusretki upeissa maalaismaisemissa. Matkaa taitetaan rauhalliseen tahtiin, välillä ravista ja laukasta nautiskellen. Retken aikana pysähdymme laavulla paistelemaan makkaraa, paahtamaan halsterileipiä sekä nauttimaan aidot pikipannukahvit pullasiivujen kera.
Kokoontuminen hevostallilla on klo 14.15.

Kaikumetsän laavuretki, 3 tuntia - TÄYNNÄ

Kokoontuminen hevostallilla on klo 11.15, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.

Kaikumetsän laavuretki, 3 tuntia - 2 PAIKKAA

Hinta: 89€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)

Ruskean Ruunan Taival, 2 tuntia -TÄYNNÄ
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso:
Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Painoraja ratsaille on max 80kg.
***
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
Tunnelmallinen ratsastusretki hienoissa maalaismaisemissa.
Kokoontuminen hevostallilla on klo 11.15, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan yhdessä ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.
Retken kesto on 2h.
Hinta: 78€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)
Hinta sisältää: ohjauksen, ratsuvuokran, vakuutuksen tapaturman varalta ja mahdollisuuden lainata ce-merkittyä ratsastuskypärää.
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, eazybreak, pay2go sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla.
Ruskean Ruunan Taival, 2 tuntia (keskitason* ratsastajat) -3 PAIKKAA
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso:
Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Kokeneiden ratsastajien ryhmä eroaa keskitason ratsastajien ryhmästä siten, että ravia ja laukkaa mennään kokeneiden ratsastajien tasoryhmässä enemmän.
Jos on epävarmuutta laukan suhteen, kannattaa valita ryhmätasoksi keskitason ratsastajien ryhmä.
Mikäli olet epävarma ryhmävalinnastasi, autamme mielellämme sähköpostitse.
Painoraja ratsaille on max 85kg.
***
Pienryhmäretki, max 2-3 osallistujaa.
***
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
Tunnelmallinen ratsastusretki hienoissa maalaismaisemissa.
Kokoontuminen hevostallilla on klo 11.45, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan yhdessä ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.
Retken kesto on 2h.
Hinta: 78€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)
Hinta sisältää: ohjauksen, ratsuvuokran, vakuutuksen tapaturman varalta ja mahdollisuuden lainata ce-merkittyä ratsastuskypärää.
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, eazybreak, pay2go sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla.
Ruskean Ruunan Taival, 2 tuntia (kokeneet* ratsastajat) -TÄYNNÄ
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso:
Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Kokeneiden ratsastajien ryhmä eroaa keskitason ratsastajien ryhmästä siten, että ravia ja laukkaa mennään kokeneiden ratsastajien tasoryhmässä enemmän.
Jos on epävarmuutta laukan suhteen, kannattaa valita ryhmätasoksi keskitason ratsastajien ryhmä.
Mikäli olet epävarma ryhmävalinnastasi, autamme mielellämme sähköpostitse.
Painoraja ratsaille on max 90kg.

Ratsastus & Sauna Spa - MINILOMAPAKETTI -TÄYNNÄ
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
”Luvassa on leppoisia löylyjä Maasaunamaailmassa suuren lämpimän kylpypaljun kera, nautinnollisia ratsastusretkiä, lepoa & rauhaa..”
Osaamistaso: Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan myös laukkakokemusta.
Ratsut ovat kilttejä, ja valitsemme ratsastajille mahdollisimman sopivan ratsun viikonlopuksi.
Painoraja ratsaille on 90kg.
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
LAUANTAINA
- Saapuminen Hevoskievariin omaan tahtiin ja majoittautuminen.
Check-in on kello 10:00 - 11.30 alkaen respaan.
Ilmoittautuminen tapahtuu Kievariravintolaan, pääsisäänkäynti löytyy sisäpihan puolelta.
- Tervetulokahvit suolaisen kera.
- 12.00 Kokoontuminen hevostallilla. Hevosten hoitoa ja varustelua.
Lähdemme n.2h kestoiselle ratsastusretkelle maalaismaisemiin.
- 16.00-18.00 Rentoutumista Maasaunamaailmassa suuren lämpimän kylpypaljun kera..
- 18.30 Illallinen on tarjolla Kievariravintolassa.
SUNNUNTAINA
- 8.00 - 9.00 Aamiainen on tarjolla Kievariravintolassa.
–9.45 Kokoonnumme hevostallilla. Hevosten hoitoa ja varustelua.
Lähdemme n.3h kestoiselle ratsastusretkelle upeisiin maalaismaisemiin.
Matkan varrella pysähdymme pitämään taukoa laavulla, jossa paistelemme makkaraa, paahdamme halsterileipiä ja nautimme aidot pikipannukahvit kastettavan kera.
-Hyvästien aika..
Pidätämme oikeuden aikataulumuutoksiin.
Kellonajoilla tarkennetut ohjelmat lähetetään osallistujille sähköpostitse edellisenä viikonloppuna.
HINTA: la – su 295€* /hlö
sis. vakuutuksen, yllä mainitun ohjelman la-su, saunamaailman, ateriat sekä majoituksen yhteismajoituksena**. Tutustumisen Pieneen Kotieläinpihaan.
ALENNUKSET:
– Kanta-asiakasalennukset ratsastuslomapaketeissamme:
2.käyntikerta: -5%, 3.käyntikerta:-8%, 4.käyntikerta:-10% / per kalenterivuosi
Kaikki alennukset ovat henkilökohtaisia ja koskevat vain normaalihintaisia kokonaisuuksia.
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, pay2go, eazybreak sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla. Ruoka-aineallergiat sekä kasvis-kalapainoitteiset ruokavaliot huomioidaan veloituksetta.
**Hinta sisältää yhteismajoituksen muiden ryhmäläisten kanssa.
Ikioma huone lomalla? Alla valikoimaa:
-Maalaisromanttiset aittakammarit (1 vrk) per hlö: +50€ (1hh), +40€ (2hh-6hh)
Tutustu majoitukseen tarkemmin: https://www.luomajarvenkievari.fi/majoitus-ja-minilomat
Kaikumetsän vaellus, 3 tuntia (kokeneet*ratsastajat) -1 PAIKKA
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso: Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Kokeneiden ratsastajien ryhmä eroaa keskitason ratsastajien ryhmästä siten, että ravia ja laukkaa mennään kokeneiden ratsastajien tasoryhmässä enemmän.
Jos on epävarmuutta laukan suhteen, kannattaa valita ryhmätasoksi keskitason ratsastajien ryhmä.
Mikäli olet epävarma ryhmävalinnastasi, autamme mielellämme sähköpostitse.
Painoraja ratsaille on max 90kg.
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
Metsäteitä ja -polkuja myötäilevä ratsastusretki upeissa maalaismaisemissa. Matkaa taitetaan rauhalliseen tahtiin, välillä ravista ja laukasta nautiskellen. Retken aikana pysähdymme laavulla paistelemaan makkaraa, paahtamaan halsterileipiä sekä nauttimaan aidot pikipannukahvit pullasiivujen kera.
Kokoontuminen hevostallilla on klo 09.45, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.
Retken kesto on noin 3 tuntia
Hinta: 94€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)
Hinta sisältää: retkieväät, ohjauksen, ratsuvuokran, vakuutuksen tapaturman varalta ja mahdollisuuden lainata ce-merkittyä ratsastuskypärää.
Kerrothan mahdollisista ruokarajoitteista jo varauksen yhteydessä. Huomioimme veloituksetta kaikki sairaudesta johtuvat ruokarajoitteet –ja allergiat, sekä yleisimmät painotukset kuten kasvis-kalaruokailijat.
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, eazybreak, pay2go sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla.
Ruskean Ruunan Taival, 2 tuntia (kokeneet* ratsastajat) -1 PAIKKA
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso:
Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Kokeneiden ratsastajien ryhmä eroaa keskitason ratsastajien ryhmästä siten, että ravia ja laukkaa mennään kokeneiden ratsastajien tasoryhmässä enemmän.
Jos on epävarmuutta laukan suhteen, kannattaa valita ryhmätasoksi keskitason ratsastajien ryhmä.
Mikäli olet epävarma ryhmävalinnastasi, autamme mielellämme sähköpostitse.
Painoraja ratsaille on max 90kg.
***
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
Tunnelmallinen ratsastusretki hienoissa maalaismaisemissa.
Kokoontuminen hevostallilla on klo 11.00, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan yhdessä ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.
Retken kesto on 2h.
Hinta: 78€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)
Hinta sisältää: ohjauksen, ratsuvuokran, vakuutuksen tapaturman varalta ja mahdollisuuden lainata ce-merkittyä ratsastuskypärää.
P.S Nauti lounas ratsastuksen jälkeen Kievariravintolassa hintaan 22€ (ennakkotilaus).
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, eazybreak, pay2go sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla.
Kaikumetsän vaellus, 3 tuntia (kokeneet*ratsastajat) -TÄYNNÄ
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso: Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Kokeneiden ratsastajien ryhmä eroaa keskitason ratsastajien ryhmästä siten, että ravia ja laukkaa mennään kokeneiden ratsastajien tasoryhmässä enemmän.
Jos on epävarmuutta laukan suhteen, kannattaa valita ryhmätasoksi keskitason ratsastajien ryhmä.
Mikäli olet epävarma ryhmävalinnastasi, autamme mielellämme sähköpostitse.
Painoraja ratsaille on max 90kg.
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
Metsäteitä ja -polkuja myötäilevä ratsastusretki upeissa maalaismaisemissa. Matkaa taitetaan rauhalliseen tahtiin, välillä ravista ja laukasta nautiskellen. Retken aikana pysähdymme laavulla paistelemaan makkaraa, paahtamaan halsterileipiä sekä nauttimaan aidot pikipannukahvit pullasiivujen kera.
Kokoontuminen hevostallilla on klo 10.15, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.
Retken kesto on noin 3 tuntia
Hinta: 94€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)
Hinta sisältää: retkieväät, ohjauksen, ratsuvuokran, vakuutuksen tapaturman varalta ja mahdollisuuden lainata ce-merkittyä ratsastuskypärää.
Kerrothan mahdollisista ruokarajoitteista jo varauksen yhteydessä. Huomioimme veloituksetta kaikki sairaudesta johtuvat ruokarajoitteet –ja allergiat, sekä yleisimmät painotukset kuten kasvis-kalaruokailijat.
Maksuvälineenä meillä käyvät myös smartum-,tyky- ja virikesetelit, tyky online, smartum saldo, ePassi, eazybreak, pay2go sekä Edenred –kortit. Mainitsethan varauksen yhteydessä, jos haluat suorittaa maksun muulla kuin normaali käteismaksulla tai laskulla.
Pöllömetsän vaellus, 4 tuntia (keskitason*ratsastajat)
Varaukset ja tiedustelut: asiakaspalvelu@hevoskievari.fi
Osaamistaso: Etenemme retkillä kaikissa askellajeissa, joten osallistujilla tulisi olla hyvän tasapainon ja perusratsastustaidon lisäksi entuudestaan laukkakokemusta myös maastossa.
Kokeneiden ratsastajien ryhmä eroaa keskitason ratsastajien ryhmästä siten, että ravia ja laukkaa mennään kokeneiden ratsastajien tasoryhmässä enemmän.
Jos on epävarmuutta laukan suhteen, kannattaa valita ryhmätasoksi keskitason ratsastajien ryhmä.
Mikäli olet epävarma ryhmävalinnastasi, autamme mielellämme sähköpostitse.
Painoraja ratsaille on max 90kg.
Retkistämme:
-Ratsastusretkillä etenemme aina sääolot ja maapohjien tilanne huomioiden. Vauhti ei ole retkillämme tärkein prioriteetti, vaan etenemme aina ensisijaisesti turvallisuus, hevosten ja ihmisten hyvinvointi edellä.
Metsäteitä ja -polkuja myötäilevä ratsastusretki upeissa maalaismaisemissa. Matkaa taitetaan rauhalliseen tahtiin, välillä ravista ja laukasta nautiskellen. Retken aikana pysähdymme laavulla paistelemaan makkaraa, paahtamaan halsterileipiä sekä nauttimaan aidot pikipannukahvit pullasiivujen kera.
Kokoontuminen hevostallilla on klo 09.15, jolloin ratsut hoidetaan ja varustellaan ohjaajan avustuksella. Varsinainen retkiohjelma alkaa tämän jälkeen.
Retken kesto on noin 4 tuntia
Hinta: 115€ / hlö (varausmaksun osuus on 50%)